Säynätsalon lähikirjasto
Kaunis ja omaleimainen kirjasto kansainvälisesti tunnetussa Alvar Aallon suunnittelemassa rakennuksessa.
Ajankohtaista
Talviaukioloihin siirrytään 28.8.2023. |
Kierrätä kirja!
Säynätsalon lähikirjastossa on kirjojen kierrätyskärry. Kärryyn voi tuoda omia hyväkuntoisia kirjoja ja lehtiä, tai ottaa mukaan mieleistä lukemista.
Tervetuloa kirjastoon!
Kirjasto tekee tiivistä yhteistyötä alueen päiväkotien ja koulujen kanssa. Kirjastossa annetaan kirjastonkäytön opetusta ja kirjavinkkausta, ja meillä käydään aktiivisesti lainaamassa ryhminä. Lapsille järjestetään myös satutunteja ja lastenesityksiä.
Säynätsalon lähikirjaston on suunnitellut Alvar Aalto ja se sijaitsee vuonna 1951 valmistuneen Säynätsalon kunnantalon yhteydessä. Tämä kansainvälisesti tunnettu rakennus kuuluu Aallon merkittävimpiin töihin. Aalto halusi luoda pienelle paikkakunnalle omaleimaisen kirjaston, jonka kävijä tuntisi omakseen ja joka innostaisi ihmisiä lukemaan ja kehittämään itseään.
Säynätsaloon perustettiin kirjasto vuonna 1926. Alkujaan Säynätsalon kunnan kantakirjasto toimi seurojentalossa, jonka arkkitehti Wivi Lönn oli suunnitellut koulurakennukseksi.
Säynätsalon nykyisen kirjaston on suunnitellut Alvar Aalto ja se sijaitsee Säynätsalon kunnantalossa, joka valmistui vuonna 1951. Aalto halusi luoda pienelle paikkakunnalle omaleimaisen kirjaston, jonka kävijä tuntisi omakseen ja joka innostaisi häntä lukemaan ja kehittämään itseään.
Vuoden 1981 muutostöissä kirjaston alapuolella sijainneet liiketilat otettiin kirjaston käyttöön ja alakertaan johtava portaikko puhkaistiin. Kirjastohuoneisto sijaitsi näin kahdessa kerroksessa.
Kuntaliitos Jyväskylän kaupungin kanssa 1.1.1993 muutti Säynätsalon kirjaston itsenäisestä kunnankirjastosta yhdeksi kaupungin lähikirjastoista.
Kirjastoa on remontoitu ja peruskorjattu vuosien varrella useita kertoja. Kirjaston viimeisin remontti valmistui toukokuun lopussa 2023. Remontissa palautettiin yläkerran tiloja alkuperäiseen asuunsa, lisättiin asiakkaille viihtyisiä oleskelutiloja ja parannettiin henkilökunnan työskentelyolosuhteita.
Kirjaston pinta-ala on 406 m2.
Verkkosivut
- Verkkokirjasto (Keski-kirjastot)
- Kotisivut
- Kirjaston kotisivut
Tule käymään!
- Parviaisentie 9, 40900 Säynätsalo, Jyväskylä
- xvewnfgb.fnlangfnyb#wlinfxlyn.sv
- 014 569 4139, kaikki numerot
Bussit | 16, 21 |
---|
Pysäköinti
Maksuton pysäköinti kirjaston edessä.